En aio tehdä enää koskaan kokopäivätöitä

 

Ei sillä, että olisin niitä juuri koskaan tehnytkään. Maksimi on ollut 3 kuukautta, jonka aikana olin jo burn outin partaalla. Sen jälkeen olin vuoden toiminimiyrittäjänä ja sen jälkeen palkallisena olen tehnyt maksimissaan 6 tuntia päivässä, tosin senkin olen todennut liian suureksi määräksi. 

Nyt minulla on tuntityösopimus, minimi 15 tuntia viikossa, käytännössä teen n. 20-25 tuntia viikossa työtilanteen ja oman jaksamisen mukaan. Koska olen koodari, palkka on sen verran korkea, että pystyn sillä elämään. Toisaalta olen myös sen verran säästäväinen ihminen (eikä minulla ole lapsia), että tulen hyvin toimeen 1500-2000 euron nettopalkalla. Kyllä, voisin tehdä ahkerammin töitä ja säästää vielä enemmän, mutta ennemmin säästän terveyttäni kuin rahaa. 

Kun aloitin nykyisessä työpaikassani vuonna 2018, kävin joka päivä toimistolla Helsingissä ja tein n. 5-6 tunnin päiviä. Sekin otti jo koville, ja mietin, pitäisikö minun hankkia joku diagnoosi ja Kelasta työkyvyttömyyseläke tai jotain. Koska ne tuntuvat olevan vaihtoehdot, jotka yhteiskunta tarjoaa: joko teet töitä kasista neljään, tai olet työkyvytön. Korona helpotti siinä mielessä, että se teki etätöistä hyväksyttävää: olin niitä jo aiemminkin tehnyt, mutta nyt painotus muuttui niin päin, että pidän yhden toimistopäivän viikossa, eikä toisinpäin. Se on vaikuttanut huomattavasti jaksamiseen ja siihen, ettei joka päivä ole sellainen olo, että sielu on imetty kehosta ulos. 

Ymmärrän erittäin hyvin, että olen etuoikeutettu, kun pystyn tähän. Korkea koulutus mahdollistaa korkean tuntipalkan, ja toisaalta en ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että olisi ollut pakko ottaa joku työpaikka vastaan, vaan olen pystynyt neuvottelemaan ehdoista. Mutta toisaalta, olenko väärässä, jos käytän hyväkseni sitä etuoikeutta, jotta pystyn elämään onnellisemmin? Tai että pystyn ylipäänsä elämään? Jos tuottaisin tällä hetkellä enemmän verorahoja, saattaisin käyttää niitä myöhemmin vielä enemmän. Sillä työelämä on maratonjuoksu eikä sprintti, ja tässä vaiheessa kolmikymppisenä täytyy löytää se rytmi, jolla jaksaa työskennellä eläkeikään asti. Sellaisen olen nyt itse löytänyt.